Heijastuksia
Linkki kirjoitukseen Facebook-ryhmässä "Tapiolan nuoriso 70-luvulta".
Jorma Kajasteen ansiokkaasta allasesittelystä inspiraationsa saanut puhdas fantasia, joka olisi tietenkin voinut olla totta...
Heijastuksia
- Ootsä käyny kattoon kinossa sen ihme leffan?
- Ai sen missä on Burt Lancaster?
- Just se! Heijastus. Eiks ollu aika makee. Tyyppi ui himaan uima-altaita pitkin.
- Joo, mut sitä loppuu mä en hiffanu ollenkaan. Uikse niinku takas menneeseen elämäänsä. Aika himmeetä.
- Emmäkään sitä loppuu tajunnu. Mut toi uinti-idea jäi mua jotenkin mietityttään. Me voitas tehdä jotain samaa täällä Tapsalassa.
Kino Tapiola on viimeisenä rainana ennen heinäkuun taukoa esittänyt Burt Lancasterin tähdittämän The Swimmer -elokuvan, joka on suomalaiselta nimeltään Heijastus. Minuun, uimariin, elokuva oli tehnyt suuren vaikutuksen. Burt Lancaster on elokuvassa hyvin toimeentuleva mainosmies, joka ystäviensä luona altaan reunalla iltapäivän martineja juodessaan saa idean uida kotiinsa varakkaiden lähiökotien uima-altaita reittinään käyttäen. Uimari joutuu kohtaamaan matkallaan menneen elämänsä tapahtumia ja ihmisiä. Elokuvan sävy on surrealistinen. Heijastus on hallusinaation tapainen päiväunipainajainen, sanottiin arvostelussa. Hieman toisella vuosikymmenellään oleville pojille elokuvan syvemmät vedet jäävät oivaltamatta, mutta altaissa uimisen ajatus kiehtoo kovasti.
Olemme Mäntyviidan kirjakaupassa ja keskustan taksiaseman vieressä olevan R-kioskin ikkunassa nähneet turisteille kaupattavia värillisiä postikortteja. Lentokuvista painetuissa korteissa merenlahti hohtaa kirkkaan sinisenä samoin keskusallas. Jos korttia katsoo tarkemmin, huomaa näitä taivaansineä heijastavia laikkuja siellä täällä. Ostamme muutaman kortin selvittääksemme tarkemmin, missä nuo lähiömme siniset kohteet oikein piilottelevat. Suurennuslasilla kuvia tihrustaen ja kioskilta napattua turistikarttaa tutkien alkaa kokonaisuus hahmottua. Laikkuja on paljon; muutama iso ja monta pienempää.
- Keskusallas on tää iso neliskanttinen. Toi pyöree tossa vasemmalla on ihan varmasti Ankkis. Oisko toi pienempi nelikulmainen Mäntyviidan kelloallas?
- Täss kortissa näkyy ainaki kolme pienempää ympyrää. Ne on kans vettä.
- Nää on helppo arvaa. Uimahallin ulkoallas ja lasten kahluuallas.
Polkupyörät ovat lähiliikkumiseen parhaat kulkuneuvot. Ne ovat lähes äänettömiä ja niillä pääsee käytännössä samoihin paikkoihin kuin jalkaisin. Hyppäämme satulaan. Veli-Matilla on kartta kullanvärisen Cresentin pakkarilla, minulla kulkee repaleisessa jenkkikassissa korttikokoelma. Mukaan innostuu lähtemään neljä muutakin oman pihan kundia: Hassan, Heka, Pekka ja Simo. Tiedustelupartio syyhkäisee matkaan. Tarkoitus on merkitä karttaan jokainen löydetty kahluu- tai koristeallas. Kesälomalla ei juuri muita pidäkkeitä ole kuin ruoka-ajat. Nyt iltapäivällä nekään eivät ole esteenä. Keskusallas on helppo rasti samoin Ankkalampi. Sitten polkaisemme ylös hiekkatietä, Menninkäisentien yli, kävelytietä Vallareiden ohi ja viimein vanhan keskustan raittia vasemmalle. Kellotorni näkyy kauas. Sen juurella on kahluuallas. Taas piirtyy ympyrä karttaan: Mäntyviita 5. Seuraavaa kohdetta pitääkin hieman funtsia. Kortteja selaamalla päädymme veikkaamaan Otsonkalliota mahdolliseksi paikaksi vilvoittavalle keitaalle. Siis sinne seuraavaksi.
Otsonkallion alue on nimensä mukaisesti korkean kallion laella. Kiertelemme hiki päässä jylhien kahdeksankerroksisten talojen ympärillä. Jossain täällä se sen altaan pitää olla. Lasten iloiset kiljahdukset johdattavatkin meidät perille. Allas tai oikeastaan kalliolampi on kerrostalojen takana, keskellä asuinaluetta. Tätä paikkaa ei kukaan meistä ole aikaisemmin nähnytkään. Lampi jakautuu kahteen osaan. Ja siinä on suihkulähdekin - ei vaan kaksi. Ihmettelemme ääneen keskikesän hehkuvassa paisteessa laguuninsinisenä hohtavaa vettä.
Hassan napsauttaa pyöränsä seisontatuelle parkkiin, ottaa samettiset, takaa littaan astutut Retu-kenkänsä pois ja menee liottamaan kuumottavia jalkojaan lampeen.
- Aah! Tekee gutaa. Hei! Tän pohja on maalattu. Joku kuvio tossa on. Emmä saa selvää.
Auringon valon häikäisevä kirkkaus heijastuu veden pinnasta sokaisten jokaisen, joka yrittää katsoa lammen suuntaan. Kuvion muoto jää tulkitsematta. Pääasia on kuitenkin kohteen numero neljä löytyminen. Veli-Matti pyöräyttää Ballografin kuulakynällä ympyrän keskelle Otsonkalliota: kalliolampi suihkuilla. Mikä sitten seuraavaksi?
- Kaskiksessa on muuten kaks allasta. Mä oon nähny ne monta kertaa kun oon menny fillarilla Pohjois-Tapiolaan.
Tämä olikin tärkeä muistikuva, sillä tuota paikkaa ei ole kartoissa eikä korteissa. Allaspartio polkaisee taas liikkeelle. Nyt on hieman enemmän poljettavaa. Kesäinen iltapäivä on hehkuvan kuuma. Kulkumme käy kuin vaistomaisesti Silkkiniityn kautta. Ehkä monen alitajunnassa läikkyy Ankkalampi ja sen tarjoama mahdollisuus uittaa jalkojaan tai jopa pulahtaa uimaan. Simmarit on melkein joka pojalla jalassa muutenkin. Tapiolassa pitää kesällä olla aina valmis hyppäämään veteen. Väkeä on kuumuudesta väreilevänä heinäkuun iltapäivänä Ankkalammen ympärillä satamäärin. Hyvin mahtuu sekaan. Pulahdus lammessa virkistää ja matka jatkuu kohti Kaskista.
Heka muistaa aivan oikein. Kaskenkaatajanpuiston keskellä on kahluuallas. Miten tätä eivät muut ole huomanneet aikaisemmin? Tapiola on veden äärellä. Se tietysti selittää uintiretkien yleisen suunnan. Meren rannalla on monta luonnonhiekkaista uimapaikkaa: Pikku-Westend, Westend, Valionranta ja Jedda eli Haukilahden Mellsten. Kaskiksen uimakuoppa on ympäröity lankuilla. Lukitsemme pyörät kauemmaksi nurmelle ja käymme ihmettelemässä uutta löytöä. Maapohja saa veden näyttämään jotenkin likaiselta.
- Auts! Varokaa! Mä sain tikun jalkaan. Nää lankut on höyläämättömiä.
Simon onneksi jalkaan pistänyt tikku saadaan nyppäistyä pois. Heinäkuu kun on mätäkuu ja Simon tuurilla jalkapohjaan jäänyt säleenpala olisi varmasti aiheuttanut märkivän tulehduksen. Kaskenkaataja onkin oikea altaiden ketju. Toinen yleiseen käyttöön tarkoitettu kivi- ja betonipohjainen kahluupaikka on melkein rivitalojen takapihalla. Tämän reunoilta ei saa jalkaan tikkuja. Mutta porukkaa on niin paljon peuhaamassa, että vesituntuma jää ottamatta. Karttaan piirretään kaksi ympyrää: Kaskenkaatajanpuisto ja Kaskenkaatajantie 14. Eräällä pihalla näkyy yksityisessä käytössä oleva allas. Täällä voisi oikeasti tehdä - ainakin lyhyet - "swimmerit"!
- Hei! Lasketaaks Tapiontorin allas mukaan. Se on siinä Keskustornin lähellä.
- Siin on lähellä kans ne kiipeilytelineet.
- Ja kirjasto sen vieressä kakkoskerroksessa. Se on vaan heinäkuussa kiinni.
Tapiontorin tummatiilisessä koristealtaassa suihkuaa vesi kirkkaana. Nyt kun me oikein pysähdymme katselemaan, kuulemme suihkujen kohinan ja virtaavan veden rauhoittavan liplatuksen. Tästä menee ohi melkein joka päivä aivan sokkona ja kuurona. Kiire se on nuorellakin… Olemme melkein kotinurkilla. Metsikön takaa näkyy Menninkäisentien C-talo. Kun ajamme kotia kohti uimahallin vieritse, päätämme ottaa mukaan myös ulkoaltaan ja lasten kahluualtaan. Istumme B-talon nurmen isolla, lämpöä hehkuvalla kivellä koivujen viileässä varjossa ja summaamme päivän saldon. Altaita on yhdeksän. Veli-Matti ehdottaa heidän munuaisen muotoisen pienen piha-altaansa mukaan ottoa, että saamme kymmenen täyteen. Ehdotus hyväksytään. Alamme miettiä kisan sääntöjä.
Heijastus-elokuvan allashyppely ei nyt ole mahdollista, mutta onhan pulikointipaikkoja sentään noinkin monta. Yksityisiä piha-altaita on varmasti muidenkin kuin Veli-Matin rivitalon pihalla, mutta toisten tonteilla hiippailu ei innosta oikein ketään. Omenavarkaissa käynnit ovat usein päättyneet talon hurjistuneen isännän sännätessä takaa-ajoon.
Päädymme pisteyttämään suoritukset seuraavasti:
- Jalkojen kastelu, 1 piste
- Pulahdus, 2 pistettä
- Puoli kierrosta kahlausta 3 pistettä
- Puoli kierrosta uintia, 4 pistettä
- Koko kierros kahlausta, 5 pistettä
- Koko kierros uintia, 6 pistettä
Jotta suoritus voidaan hyväksyä, täytyy mukana olla kaksi todistajaa. Todistajat eivät saa itse tehdä omaa suoritustaan samaan aikaan altaassa kylpijän kanssa. Kahluun tai uinnin - käsipohja hyväksytään altaiden mataluuden vuoksi - pitää tapahtua valoisan aikaan ja jokaisella osallistujalla on vain yksi yritys per kohde. Pekka ehdottaa lisäpistettä nakuna uinnista, mutta äänestyksen jälkeen siitä päätetään luopua. Todennäköisyys joutua alasti juoksemaan karkuun on sen verran suuri, että sitä kokemusta ei kukaan lopultakaan halua käydä läpi. Viuhahtaminen keksitään vasta 70-luvun lopulla. Jokaiselle osallistujalle jaetaan turistikartta, johon kohteet on kirjattu. Karttaan merkitään myös altaasta kerätyt pisteet. Suoritusaikaa annetaan kuun loppuun, miltei täsmälleen kaksi viikkoa. Veli-Matti saa matikan kympin velvoittamana hoitaa tilastoinnin ja pistelaskun. Poutapolultakin lähtee kolme kundia mukaan, joten osallistujia on juuri sopiva määrä eli yhdeksän. Voittajalle on luvassa muiden osallistujien kustantama leffailta kaikilla herkuilla. Suuri allasseikkailu alkakoon!
Seuraavana päivänä vihellän kimeän kutsuäänen Hassanin ja Simon ikkunan alla. Kohtaa jytisee porraskäytävässä. Kumpikin on lähdössä innokkaasti pulikoimalla pisteitä metsästämään. Päätämme aloittaa helpoimmasta altaasta. Veli-Matin piha-allas on ylikasvaneen punaviinimarjapensaan suojassa, Silkkiniittyä kohti laskeutuvan, pitkulaisen pihan nurmikentän alaosassa. Menninkäisentien kanakopin ikkunoista ei sinne ole näköyhteyttä ja tuskinpa Veli-Matin vanhemmat meidät pois ajaisivat vaikka jotain näkisivätkin. Allas on vain noin kaksi kertaa kaksi metriä. Helppo homma! Paitsi, että varjoisan uimakuopan vesi on jääkylmää. Täydet pisteet tästä kohteesta tulevat kaikille. Kukaan ei ole huomannut ottaa pyyhettä mukaan, mutta heinäkuun helteessä iho kuivaa ja lämpenee nopeasti. Istumme Silkkiniityn auringon polttamalla nurmella ja keräämme lämpöä seuraavaan etappiin, joka hohtaa aivan siristelevien silmiemme edessä: Ankkalampi. Toinen täysi pistepotti on helppo napata. Ankkalammen vesikin on lämmennyt keskikesän paahteessa. Ainoastaan pienten polskijoiden sankka joukko vaikeuttaa etenemistä käsipohjaa uiden.
Keskusaltaan reunalaatoituksella seisoessamme tuleekin vastaan ensimmäinen iso ongelma. Keskustan suurta allasta kiertävät useat turistiryhmät. Monikielinen hälinä on kova ja reippaat oppaat viittoilevat kuin tuulimyllyt eri suuntiin. Minulla ja Simolla menee heti sisu kaulaan, mutta Hassan ei joukkoja hätkähdä vaan laskeutuu suihkurivistön viereiseltä laakealta kiveltä suoraan veteen ja ryhtyy uimaan reunojen myötäisesti. Japanilaisen ryhmän kamerat alkavat laulaa. Hassan nauttii saamastaan julkisuudesta esittäen erilaisia uimatyylejä ja vilkuttaen innokkaasti turisteille. Kierrokseen kuluu melkein varttitunti. Japanilaiset nauravat ja seuraavat uimaria koko kierroksen univormupukuisen naisoppaan estelyistä huolimatta. Ystäväni nousee takaisin lähtökivelle pullistelemaan hauiksiaan kuvaajille.
- Tartsan bundolo! Siks points! Jaba-daba-duu! Etteks te kundit meekkään uimaan?
- Tullaan illemmalla uudestaan. Nyt on vähän liikaa jengiä. Vai mitä, Simo?
- Jeesboks.
- Okei. Mut sillon meette varmasti. Mä en kolmatta kertaa tuu todistajaks.
Yksi turisteista viittoilee uimarin luokseen. Hän on ottanut Polaroid-kameralla kuvan, jonka hän ojentaa esityksen tähdelle Tokion olympiapinssin ja riisisuklaapatukan kera. Hassan hehkuu omahyväistä tyytyväisyyttä - syystäkin. Me skagaajat suoritamme illansuussa oman vetomme ilman yleisöä auringon jo painuessa Keskustornin taakse. Simo saa krampin pohkeeseen puolimatkassa ja kampeaa itsensä vaivoin altaanreunalle jalkaansa hieromaan. Illalla tuulen suunta on näköjään muuttunut. Uimahallin puolella suihkut puskevat vettä laatoituksella saakka. Joudun nousemaan ylös minäkin. Keskusaltaan riesana on jatkuva ilkivalta, jonka ikävin muoto on lasipullojen rikkominen reunakivetykseen. Sameassa vedessä ei teräviä pullonpohjia eikä lasinsiruja huomaa. En uskalla kahlata suihkujen ohitse. Ei tule täysiä pisteitä…
Kuusi pistettä osoittautuu useassa kohteessa vaikeaksi saavuttaa. Heka pienikokoisena onnistuu lähes aina sulautumaan telmivään lapsijoukkoon ja tekemään jopa uimakierroksen piha-altaissa, kun taas isommat pojat hätistetään tuota pikaa pois vedestä pihoilla päivystävien tomerien tätien toimesta. Amfiteatterin edessä läikkyvällä lastenaltaalla käy taas sellainen taaperoiden hulina, ettei kukaan kehtaa uimaan ryhtyä. Yksi kohteista on harmittavasti juuri tyhjennetty puhdistusta varten. Kahluu ilman vettä onnistuu, uiminen ymmärrettävästi ei. Heinäkuun lopun yllättävän viileänä sadeviikkona poutapolkulaiset tekevät onnistuneen allasiskun Kaskenkaatajan alueelle. Tällä onnistumisella on kuitenkin ikävä käänteinen puoli. Kaikki kolme naapuripolun kaveria kylmettyvät ja joutuvat nuhaisina jättämään kisan kesken. Simon huono tuuri jatkuu; sitkeä silmätulehdus pitää hänet poissa voittokamppailusta. Kärjessä pistetilanne on tiukka. Hassan on johdossa. On vain piste rakoa toisena olevaan Hekaan. Voitosta taistelevat vielä kolmen pisteen päässä olevat Pekka ja Veli-Matti. Minulla on kärkeen matkaa jo neljä pistettä. Ainoa jäljellä oleva allas on - odotetusti - Tapiontorin suihkulähde. Paikka on erityisen hankala. Allas on keskellä torin myymäläkeskittymän ihmisvilinää ja sen matala kaksitasoinen rakenne ei tee uinnista ainakaan helppoa. Kokoonnumme kaikki Veli-Matin piha-altaan äärelle nurmelle makoilemaan ja miettimään finaaliosuutta. Aikaa on jäljellä enää kaksi päivää. Kisan päätös on nyt jokaisen omissa käsissä - tai jaloissa.
Matkalla Heikintorin Ralliin vilkaisen syrjäsilmällä viimeistä kohdetta. Kuinka tuonne uimaan kehtaa mennä? Torihan aivan kuhisee oman kylän väkeä ja kaiken maailman turisteja. Nytkin on letka mustia limusiineja ajettu Keskustornin juurelle asti. ZIL-autojen nokissa läpsyvät pienoisliput kertovat selkeää kieltään: jälleen on yksi neuvostoliittolainen delegaatio tutustumassa länsinaapurinsa yltäkylläiseen hyvinvointiin ja omaperäiseen kaupunkisuunnitteluun. Tornin ympärillä liikehtii hermostuneesti univormupukuisia poliiseja ja tuimannäköisiä turvamiehiä. Jalkojen kastelu ehkä onnistuisi.
Hassan ja Heka ottavat kilvoittelun tosissaan. He ovat päättäneet ehtiä uimaan vaikka minkämaalainen lähetystö paikalla parveilisi. Potkaisen varvastossut pois jaloistani ja käyn kastamassa varpaani. Ainakaan ilman pisteitä ei tarvitse täälläkään jäädä. Heka aikoo yrittää uimista ja ihme kyllä siinä onnistuukin, vaikka Hassanin mielestä siirtyminen altaalta toiselle on enemmänkin ryömintää. Lyhyen kiistelyn jälkeen täydet pisteet annetaan lopulta Hekalle. Seuraavaksi pulahtaa matalaan veteen kilpailun itsevarma johtaja. Hassan on jo hyvää matkaa luikertelemassa ala-altaalle, kun Keskustornin alakerran pankin tiloista ryntää paksu vahtimestari ajamaan koristealtaassa pärskivää uimaria pois. Hassan huutaa suihkujen kohinan yli etsivänsä kadottamiaan pyörän avaimia altaan pohjalta ja pääsee jatkamaan, mutta joutuu sananvaihdossa nousemaan seisaalleen. Kahluuksi menee ja tuleekohan kierros edes kunnolla täyteen. Heka ottaa kärkipaikan. Nyt on enää odotettava toisen porukan tuloksia.
Käy juuri niin kuin epäilimmekin. Pankin eteisessä väijyvä virkaintoinen vahtimestari tekee muidenkin uintiyritykset mahdottomiksi. Heka voittaa ja pääsee valitsemaansa näytökseen Kino Tapiolaan limun, popkornipussin ja kolatikkareiden kerralla. Hänen valintansa on täysosuma. Syksyn näytäntökauden avaajassa, Hirttämättömät-elokuvassa Speden, Simon ja Veskun esittämä ja spagettiwersterneistä innoitusta saanut Speedy, Tonto ja Lonely Rider -kolmikko kiertää Porvoon maalaiskunnan Sondbyn hiekkakuopan "erämaassa" monta viikkoa vettä etsien…
