Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitteet

Tapiolan Puutarhakaupungin alueella ja sen reunoilla on säilynyt tukikohtien XXXII (Pohjois-Tapiola), XXXIII (Suvikumpu) ja XXXVII (Itäinen lähiö) rakenteita, muutama näyttävämpi asema sekä siellä täällä pienempiä, vähäisiä kohteita. Ns. Steniuksen tontin rakennustyömaalla, Aivan Suvikummun länsireunalla ja Merituulentien eteläpuolella, paljastui syksyllä 2017 näkyviin tukikohdan XXXIII asemien 5 ja 6 välinen yhdyskäytäviä, jonka tutki ns. pelastustyönä Museoviraston arkeologiset palvelut ARKE.

Seuraavassa Museoviraston esitys "Pääkaupunkiseuden I maailmansodan aikaisista linnoitteista".

Pietarin suojaksi rakennetun puolustusketjun yksi osa on Viaporin meri- ja maalinnoitus. Se on yksi merkittävimmistä I maailmansodan aikana rakennetuista linnoituskokonaisuuksista. Helsinkiä ympäröivä, aa- ja meriasemista muodostuva linnoitusketju antaa hyvän kuvan linnoitustekniikasta ja sen kehityksestä ensimmäisen maailmansodan aikana. Puolustusketjun hyvin säilyneet, tyypilliset ja harvinaiset osat ja kokonaisuudet edustavat eri linnoitusvaiheita, rakennustapoja, historiallista kerroksellisuutta, linnoitusjärjestelmän alueellista laajuutta ja maisemallisia arvoja.

Maalinnoitus kehystää Helsinkiä kahtena puolikaaren muotoisena ketjuna Vantaan, Helsingin ja Espoon alueilla. Maarintaman puolustusvarustukset ovat yleensä asutuksen keskellä. 

Maarintaman ensimmäinen harva puolustusketju 6-7 kilometrin päässä Helsingin keskustasta rakentuu yleensä maavalleista mäkialueilla. Parhaiten säilynyt esimerkkin on Länsi-Herttoniemessä Viikin pelloilta nousevan harjanteen päällä. Toinen ja kolmas linnoitusketju noin 10-12 kilometrin päässä keskustasta on yhtenäisempi ja rakennusaikanaan moderni kantalinnoitettu ketju, jossa tukikohdat muodustuvat erillisistä puolustus-, huolto- ja tykistöasemista. Etulinjan tulipesäkkeitä ja suojahuoneita on kaivettu maahan tai louhittu kallioon ja vahvistettu harkkomuurauksella tai betonilla. Etulinjan takana olevat varustukset on kätketty maastoon.

Uloimman puolustusvyöhykkeen kantalinnoitettuja asemia ovat Vantaan Mustavuorella ja Länsimäellä sekä Helsingin Kivikossa, Jakomäessä ja Kontulassa olevat laajoina kokonaisuuksina säilyneet tukikohdat, jotka antavat hyvän kuvan tukikohtien rakennustekniikasta, hajasijoittelusta (puolustusasemat, suojavallit, piikkilankaesteet, luolat, huoltoalueet ja tieverkostot) sekä avoimista ampuma-aloista.

Yksittäisiä hyvin säilyneitä rakenteita ovat mm. Vantaalla Maratonpuiston puolustusasemat, helsingissä Maununnevan suojahuoneet ja asemat ja Myllypuron tykkipatteri. Ala-Malmin Ormusmäessä taisteluasemien luolasuojat ovat sodan loppuvaiheessa rakennettuja. Tuomarinkylän kartanon pihapiirissä olevassa puolustusasemassa on ainoa ehjänä säilynyt katettu konekivääriasema sekä kaksi tähystysasemaa ja suojahuone. Kannelmäen katettujen taisteluhautojen jäänteet ovat ainoat laatuaan.

Puolustushistorian eri kerroksia näkyy Vartiokylässä, jossa ovat sekä Linnavuoren linnoituslaitteet että varhaiskeskiainainen mäkilinna. Pajamäessä on edustavan puolustusaseman lisäksi toisen maailmansodan aikaisia ilmatorjunta-aseman rakenteita.

Espoossa Mäkkylän ja Vallikallion mäkien varustuskokonaisuuksissa on sekä tyypillisiä että harvinaisia rakennusratkaisuja, tuliasemia, tykkiteitä ja luolia. Komendantinkalliolla on toisen maailmansodan ilmatorjuntarakenteita. Valliokalliolla on mm. ehjä tähystysasema ja suojahuone. Leppävaaran kalliolla on harvinaisia kaponieenirakenteita. Sisällissodan aikana asemissa taistelivat kaupunkia puolustavat punaiset ja etenevät saksalaiset. Laajalahdessa koivistontien varrella sijaitsevalla linnoituskukkulalla on tyypillisiä harkkokivestä ja betonista rakennettuja linnoituslaitteita. Westendissä maalinnoituksen uloimman vyöhykkeen läntisimmän pisteen harvinaiset ja tyypilliset linnoituslaitteet ovat kalliojyrkänteellä.

Merilinnoitusketjun linnakkeet ja puolustusasemat ovat Helsingin edustan saarilla. Sisä- ja ulkolinjasta muodostuvaan puolustusketjuun sisältyy myös vanhempia linnoituslaitteita ja nuorempia puolustusrakennelmia. Sisävyöhykkeeseen kuuluvat mm. Itäinen Pihlajasaari, Suomenlinna, Vallisaari ja Kuninkaansaari. Etulinjan muodostavat Helsingin edustalla Itä-Villinki, Santahamina, isosaari, Kuivasaari, Harmaja, katajaluoto, Rysäkari ja Espoossa Miessaari.

Meririntaman linnoituskokonaisuuteen kuuluvat laituri, aallonmurtaja, mukulakiviset tiet, kapearaiteinen rautatie, tykkipatterit, valonheitinasemat, mittaustornit ja varastot. Kasarmi- ja asuinrakennuksia on säilynyt mm. Rysäkarilla, Katajaluodolla ja Miessaarella. Betonipatteri käsittää mm. neljä avoasemassa olevaa tykkiä, joilla on maanalaiset ammusvarastot ja suojahuoneita. Monet merilinnoituskohteet ovat edelleen sotilasalueita.

Historia

Venäjän ja erityisesti Pietarin kaupungin puolustuksen kehittäminen Saksan uhkaa vastaan alkoi 1900-luvun alkupuolella. Taustalla oli tappiollinen, Japania vastaan käyty sota, jossa Venäjä menetti merkittävän osan laivastoa. Asian kiireellisyyden ja kustannusten vuoksi ratkaisuksi nähtiin Suomenlahdelle rakennettavat rannikkolinnakkeet. Pohjois-Tiämeren ja Suomenlahden saariston linnoittaminen alkoi kuitenkin vasta 1910-luvulla. Aivan ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä päälinnoituksen muodosti Tallinnan, Porkkalan ja Hangon välillä sijaitseva nk. Pietari Suuren merilinnoitus, jonka lisäksi rannikkolinnoituksia sijaitsi useissa puolustuslinjoissa eri puolilla saaristoa.

Yhden osa puolustusta muodisti Helsingin Kruununvuorenselällä ja Katajanokalla sijaitseva sotasatama, jonka puolustuskalusto oli kuitenkin pahasti vanhentunut. Ruotsin vallan aikana rakannettu Viapori uudistettiin ja laajennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana meri-, maa- ja ilmapuolustukseen kykeneväksi linnoitukseksi.

Viaporin linnoitus (Krepost Sveaborg) laajeni Helsingin edustan ulkosaarille. Varsinaiset puolustuslaitteet sijoitettiin laajaksi kehäksi Viaporin, Kruunuvuorenselän ankkuripaikan ja Katajanokalla sijaitsevan laivastoaseman ympärille. Sotasataman mantereen puoleinen selusta päätettiin suojata kaupungin ympärille rakennettavalla kenttälinnoitevyöhykkeellä. Meripuolustusta palvelevat linnoitustyöt aloitettiin uloimmaisen linjan saarilla 1914. Sodan aikana valmistuivat betoniset ja raskaasti aseistetut patterit Pyöräsaareen, Miessaareen, Rysäkarille, Katajaluodolle, Harmajaan, Kuivasaareen, Isosaareen, Itä-Villinkiin ja Vuosaaren Skatanniemelle. Toisen linjan muodostivat vanhemmat linnoitussaaret Lauttasaari, Melkki, Pihlajasaaret, Harakka, Viaporin keskuslinnoitus (Suomenlinna), Lonna, Vallisaari, Kuninkaansaari, Nuottasaari ja Vasikkasaari.

Maarintaman ensimmäisen kenttälinnoitusten rakentaminen alkoi 1914. Linnoitteet muodostivat kaksi ketjua Pikku Huopalahdesta Vantaanjoen suuhun ja Länsi-Herttoniemestä Roihuvuoreen. Linnoitusketjujen piti estää saksalaisten pääsy liian lähelle laivastoasemaa.

Ensimmäisen sotavuoden jälkeen maalinnoitusten suunnitelmia muutettiin sotakokemustan, taktiikan ja tykistön kehittymisen vuoksi. Linnoitustöiden toinen vaihe alkoi 1915. Keveät kenttälinnoitteet korvattiin järeämmillä toisen ja kolmannen vyöhykkeen kantalinnoitteilla, joita ryhdyttiin rakentamaan kauemmaksi Helsingistä. Betoni alkoi myös syrjäyttää kiveä rakenteiden pääosana.

Linnoittamisen seurauksena Helsinki muutti sueraavina vuosina valtavaksi linnoitustyöleiriksi. Asemat hajautetiin laajalle alueelle ja taisteluhaudat sijoitettiin usein maisemaa hallitsevilla mäkialueille. Tukikohtiin liittyi lisäksi laajat avohakkuut ampuma-alan saamiseksi. Työt jatkuivat syksyyn 1917 saakka, jolloin Venäjän vallankumous ja sitä seuranneet Suomen itsenäistyminen ja sisällissota keskeyttivät työt. Maarintaman eturintamaan rakennettiin yhteensä 36 kantalinnoitettua tukikohtaa, jotka ulottuivat laajana kaarena Espoosta Helsingin kautta Vantaalle.

Suomen tisenäistymsen jälkeen maa- ja merilinnoituksen varustuksillä ei ollut merkittävää roolia Suomen sisällissodassa. Ainoastaan Leppävaarassa ja Ruskeasuolla olleet linnoitteet olivat punaisten käytössä huhtikuussa 1918 käydyissä taisteluissa.

Myöhemmin maalinnoituksen luolia otettiin varastokäyttöön ja rakenteita räjäytettiin metalliromun vuoksi. Linnoiteita on tuhoutunut pääkaupunkiseudun asutuksen ja liikenneyhteyksien rakentamisen yhteydessä. Lisäksi rakenteita on jäänyt fragmentteina asutuksen sisään.

Meririntaman linnakkeet otettiin itsenäistymisen jälkeen puolustusvoimien käyttöön ja niitä käytettiin 1918 lisäksi vankileireinä. Meririntaman linnoituksia uudistettiin myöhemmin ja niillä oli merkytäst vileä toisessa maailmansodassa ja myöhemminkin meripuolustuksen osana.

Maa- ja merilinnoituksen rakenteet katsottiin muinaismuistolain tarkoittamiksi kiinteiksi muinaismuistoiksi 1971.

Powered by Aava 3