Monen lapsen Tapiolan kesä katkesi pakolliseen lomailuun jossain päin järvi-Suomea. Huomenna alkavan heinäkuun kunniaksi kertomus kesänvietosta Ritvalassa.

Ritvala, paratiisi

Opettajatar Jäppisen kesäkodin kaikki asukkaat ovat kerääntyneet päätalon ruokasaliin. On heinäkuun lopun jokailtapäiväisen luonnonnäytelmän aika. Vain hetki sitten mustat pilvimassat olivat kaukana Vesijärven selällä. Muutamassa minuutissa raivoisa ukkosmyrsky onkin päällämme. Puisen rakennuksen runko tärähtelee jyrinän raastavasta voimasta. Salama iskee johonkin lähelle: tuntuu kuin talon katto repeäisi halki. Sitten kaikki on ohi. Tummat pilvet ajautuvat erilleen. Kuuma auringonpaiste nostaa höyryä rankkasateen kastelemasta maasta. Iltapäiväkahvi tarjoillaan saman tien helpottuneille kesävieraille. Kohta kävelen koivujen reunustamaa kujaa äitini kädestä kiinni pitäen hiekkarannalle jatkamaan kesken jäänyttä leikkiäni. Myrskytuuli on heittänyt rannalle jääneen aurinkotuolin saunan taakse. Äitini hakee tuolin rannalle, ravistelee sen kuivaksi, käy hakemassa saunan eteiseen kiireessä viskatun Damernas Världin, istuu tuoliin, katsoo minuun ja hymyilee.

Heinäkuun viimeinen viikko 1958 on helteinen. Heinät ovat jo seipäillä. Olemme tulleet junalla Lahteen ja jatkaneet linja-autolla Vääksyyn. Meillä on kyllä oma auto, mutta jostain syystä Ford Prefect on jäänyt Pursimiehenkadun laidalle parkkiin. Muistan Vääksyn matkasta kolme asiaa: junamatkan, kovat ukonilmat ja isäni lukemasta lehdestä pilakuvan, jossa mies aikoo kaivinkoneen kauhalla napata toisen miehen kanssa juttelevan aviopuolisonsa pään irti. Vääksyyn perheemme ei koskaan palaa lomaa viettämään.

Myös seuraava kesä vietetään Helsingissä. Perheemme tarvitsee suuremman asunnon ja katseet suunnataan kohti Tapiolaa. Keväällä 1961 Helsingin asunto on jo myyty, mutta Menninkäisentien asunnon vapautumista odotetaan enoni rintamamiestalon yläkerran huoneessa. Sinä keväänä sairastun vakavasti tuhkarokkoon. Pyörryn kuumeen heikentämänä Halkosuontien talon eteisessä. Seuraava muistikuva on yläkerran ikkunan äärestä. Istun nojatuolissa villapeitteeseen käärittynä. Katson ulos lämpimän kevään loihtimaan vihreään loistoon. Mummuni syöttää minulle velliä. Olin ollut kovassa kuumeessa kolme viikkoa ja vielä pari viikkoa toipilaana. Menninkäisentien takaovesta astuu kesäkuussa kuitenkin ulos kauniiseen kesäaamuun täysin toipunut reipas pikkupoika. Ensimmäinen kaverikin löytyy muuttopäivänä naapuritalon Tomista.

Auto on vaihtunut Volkkariin. Kesän puolivälissä pakkaudumme ensimmäiselle matkalle Valkeakoskelle Sääksjärven rannoille. Päämäärämme on Vekkan kesäkoti Vekkan kylässä Sääksmäen Ritvalassa. Kesäkodin ilmoitus on huomattu Helsingin Sanomien pikkuilmoitusten joukosta. Mitään tarkempaa tietoa ei paikasta ole. Tärkeintä on vaihtaa muutamaksi viikoksi maisemaa ja irtautua päivittäisistä ruuanlaitto- ja siivousrutiineista. Näin äitini asian järkeilee. Minä olen eri mieltä. Kesä on parasta aikaa olla kavereiden kanssa, joita on löytynyt monia muitakin kuin Tom. Tapiola on veden äärellä. Täällä on rantoja uimiseen ja onkimiseen, turvallisia pyöräilyreittejä, nurmikenttiä jalkapallon peluuseen ja kokonainen juoksuhautojen verkosto nuolen kantaman päässä inkkarileikeille. Olen yrmeä koko monituntisen matkan - minkä autopahoinvoinnilta jaksan.

Viimeiset kilometrit jyryytettään kuoppaista hiekkatietä ohi törmäpääskyjä vilisevän sorakuopan ja rähjäisen kyläkaupan. Kuivasta tiestä nousevan pölyn läpi siintää suuri vihreäksi maalattu punakattoinen maatilan päärakennus. Pysähdymme koivujen reunustaman pihapiirin sivulle. Isäni menee vastaantulevan, käsiään esiliinaan pyyhkivän, pyylevän naisen luokse. Me jäämme äitini kanssa purkamaan kasseja ja pakaaseja Volkkarin edessä olevasta tavaratilasta. Hetken päästä isäni tulee takasin. Kaikki oli selvää. Puhelimella tehty varaus on kunnossa. Meidät tervetulleeksi toivottanut emäntä ohjaa perheemme päärakennuksen toiseen kerrokseen ylös natisevia puuportaita. Saamme käyttöömme tulevien lomaviikkojen ajaksi valoisan kulmahuoneen. En silloin tiedä, että juuri tämä huone tulisi olemaan kesäkotimme kaikkina 60-luvun kesinä.

Aamiainen ja kaikki muutkin päivän ruokailut toimitetaan alakerran suuressa ruokasalissa itsepalveluperiaatteella. Aamiaisen lisäksi näitä yhteisiä ruokailuhetkiä ovat lounas, iltapäiväkahvi, illallinen ja iltapala. Nälkäisenä ei siis tarvitse lomailla. Kaikki tarjolla olevat tuotteet tulevat maatilan omilta pelloilta, navetasta ja kasvimaalta. Herkullinen ohraleipäkin paistetaan talon omassa leivinuunissa.

Ensimmäisenä aamuna tunnelma on hieman vaivautunut. Emme ymmärrä sitä, että olemme murtautumassa tiiviiseen Ritvalaan kiintyneeseen lomayhteisöön. Suurin osa salissa ruokailevista pöytäkunnista on täällä jo ties kuinka monetta kertaa. Nykyään kai puhutaan kanta-asiakkuudesta… Talon oma väki seurustelee vaivatta vieraiden kanssa. Ei ole mitään kahden kerroksen väkeä -tyyppistä hienostelua. Vilkuillessani aamiaispöydässä ympärilleni tajuan, että täällähän on muitakin suurin piirtein samanikäisiä lapsia. Kaveripotentiaalia on runsaasti, eikä mene montakaan hetkeä, kun olemme koko jengi rannalla uimaleikeissä. Mukana ovat myös talonväen lapset. Yrmeysasteeni laskee päivän aikana nollaan. Tapiolan pihakaverit unohtuvat jo seuraavan päivän kymmenen tikkua laudalla -maratonissa.

Kesäkodin alue on suuri käsittäen päärakennuksen laajan pihapiirin lentopallokenttineen. Luonnon hiekkarantaan kuljemme loivasti viettävää polkua, jota myös tilan lehmät käyttävät kulkiessaan rantaniitylle ulkoruokintaan. Tällä polulla myös jokainen vieras saa osakseen sen ainutkertaisen kokemuksen, miltä tuntuu, kun astuu paljain jaloin lämpimään lehmänläjään. Ranta rajoittuu saunan laituriin oikealla ja korkeaan kallioon vasemmalla. Vieraiden käytössä on useita valkopunaiseksi maalattuja hyväsoutuisia puuveneitä. Veneet vedetään suoraan hiekalle; mitään venevalkamaa ei ole. Joillakin kesäasukkailla on mukanaan muutamahevosvoimainen perämoottori, mutta yleensä naapurirannoille tai Vanajanselän saariin mennään soutamalla. Kallion toisella puolen on niin sanottu pikkuranta, jossa saattaa harrastaa osittaista naturismia niin halutessaan. Raivaamatonta rantaa ja veteen kaartuvia kallioita riittää seikkailukäyttöön. Rantalepikko on tiheä ja pysyy aisoissa vain vesuria ahkerasti heiluttamalla. Pikkuranta leppittyy nopeasti, jos metsähoidollisia toimenpiteitä ei kevään aikana tehdä.

Ruoka- ja kahvihetkien merkiksi soitetaan päätalon keittiön kuistin kattoon kiinnitettyä vellikelloa. Ääni kuuluu kauas järven selälle saakka. Tulee kiire soutaa vene rantaan. Kaukaa näkee kuinka rannalla lojuneet auringonpalvojat suuntaavat kulkunsa kuin hidastetussa filmissä kohti kellon soittoa. Järveltä tullaan riuskin vedoin kuulas vesi soutuveneen kokassa kohisten. Kahvi ei useimmille lapsille maistu, kärtämme siis vanhemmiltamme muutaman kolikon limonadin ostoon. Usein ne myös saadaan. Ollaanhan nyt lomalla pois kaupungin kaavoista ja kielloista. Limonadit ja pilsnerit ovat paikallisen Bock-panimon tuotteita. Niitä myydään talon kivijalkaan muuratun kylmäkellarin ovelta. Kovilla helteillä juomat ovat korkeintaan viileitä. Mutta leikeissä yltynyt jano sammuu parhaiten omenajuomalla, joka näyttää olevan lähes kaikkien lasten suosikki. Sen makuista juomaa ei mistään muualta saa.

Vedenjakelu toimii kantoperiaatteella. Myöskään sisävessaa ei ole. Ulkohuussi on metsikön suojassa päärakennuksen takana. Paperi on sitä laatua, joka pitää käsissä hieroen pehmentää. Huoneessamme on piirongin alla potta yöllisiä tarpeita varten. Vesi haetaan kannulla pihakaivosta. Myöskin saunassa on vain kantovesi. Löylyvedeksi kelpaa järvivesi. Pesuvesi kuumennetaan suuressa muuripadassa. Pitää olla tarkkana, että vesi on sopivan lämpöistä. Eräs ikäiseni kesävieras unohtaa sekoittaa kuumaan veteen kylmää ja polttaa päänahkansa. Vamma paranee parissa viikossa, mutta on aika hurjan näköinen märkiessään heinäkuun helteillä.

Rantasauna on tilava ja kertalämmitteinen. Naisten ja miesten saunavuorot ovat perinteisesti perjantaina ja lauantaina. Perhesaunan saa tilata muina päivinä. Laituri on pitkä ulottuen uintisyvän reunalle. Laiturin päästä pystyy hyppäämään suoraan uimaan. Yleisillä vuoroilla sauna täyttyy kaikenkokoisista kylpijöistä. Vilskettä laiturilla riittää. Aina muistetaan uimaan ryntääviä lapsia varoittaa vettyneen laiturin liukkaudesta ja aina joku juoksijoista saa lentävän lähdön päistikkaa raikkaaseen veteen. Joskus kuperkeikassa käy huonommin. Sen jälkeen muistamme vähän aikaa kävellä rauhallisesti. Miesten saunassa saattaa joskus kuulla pelottavia juttuja, kun sodan käyneet miehet lasten katseilta salassa juotujen viinaksien innoittamina ryhtyvät purkamaan traumojaan. Kovin pitkälle ei jutun kertoja yleensä pääse ennen kuin joku perheenisä muistuttaa isokorvaisten pikkupoikien läsnäolosta.

Monet perheettömät, jo eläkeikään ehtineet parit viettävät ruokailujen väliset ajat kirjoja tai lehtiä koivujen varjoon jäävissä keinuissa lueskellen. Perheiden pienimmät lapset pulikoivat rantamatalassa vanhempiensa valvovien silmien alla. Isommille on tarjolla kolme suosittua ulkoilma-aktiviteettia: tikanheitto, korona ja lentopallo. Tikkaa viskotaan siihen malliin ettei yksi tikkataulu kesässä riitä. Koronalautoja on useita ja ne saadaan sateen sattuessa helposti suojaan ruokasaliin, jossa pelit jatkuvat. Lentopalloon tarvitaan ainakin pari aikuista kuria pitämään ettei peli muutu jalkapalloksi tai yleiseksi hulinaksi. Pallon talonväki luovuttaakin vain aikuiselle.

Tikanheitossa käydään iltaisin pudotuskilpailuja, joihin heittotaitoiset lapsetkin pääsevät mukaan. Kisat ovat tiukkoja. Olen niin monta kertaa pronssilla, että saan lisänimen Ronssi-Roope. Kerran onnettaren ollessa suosiollinen voitan koko miesjoukon. Kymmenvuotiaalle tuollainen kunnia on ikimuistoinen ja osaan siitä kavereita moneen kertaan muistuttaa. Lentopallojoukkueet tehdään arpomalla, joten ei koskaan voi tietää millaiseen porukkaan joutuu. Se, että otetaan mukaan on jo suuri askel aikuisuuteen. Aivan osaamattomat ohjataan kohteliaasti koronapelien äärelle. Palloilutaidot kehittyvät nopeasti. Sen huomaa syksyllä koulun liikuntatunneilla.

Sateiset päivät - niitäkin on aurinkoisella 60-luvulla - vietetään korttipelien ääressä. Toistakymmentä peliä osataan lonkalta: kasino, misäärikasino, marjapussi, musta Maija, canasta, ristiseiska... Jos korttirinkiä ei saada kasaan, lueskellaan vanhoja viikkolehtiä päärakennuksen portaikon yläosan levennyksessä. Lehdistä luetaan vitsejä ääneen. Niille nauretaan niin äänekkäästi, että päiväunilta herännyt ärtynyt vanhempi rouvashenkilö ajaa koko katraan saman tien ulos lämpimään kesäsateeseen.

Korttipelit jatkuvat ruokasalissa lasten mentyä nukkumaan. Korttirinkejä saattaa olla useita eikä illan ja yön peleissä painoksina ole pelkät tulitikut. Pöydän jalan vieressä kimaltelee lasinen pullo. Huhut kertovat, että pelipöydässä joku lomalainen on hävinnyt satoja markkoja. Aikuisten miesten tikkakisassakin pääsee ylimääräisistä lomarahoista. Jotain jännitystä ilmeisesti kaivataan muuten rentoon lomailuun.

Rantalepikko on oikea materiaaliaitta moneen käyttöön. Puukko heiluu yllättävän monen pikkupojan vyöllä. Pitkästä, suorasta puunrungosta saa kuoren pois veistämällä ja runkoa päivän auringossa kuivattamalla kevyen onkivavan. Pajuja ei alueella kasva, mutta leppäpillejä tehdään jonkun isomman kaverin opastuksella. Majojen rakentaminen kuuluu tietysti asiaan. Leppä on hyvää ja taipuisaa rakennuspuuta.

Puukkojen kanssa touhuaminen ei ole vaaratonta. Pieniä haavoja ja nirhaumia on jokaisella. Pahempaakin sattuu. Sateisena päivänä olen ystäväni Ilkan kanssa majaa pystyttämässä. Puukot heiluvat ja leppää kaatuu. Saatteessa puut ja puukot ovat liukkaita. Puukkoni lipsahtaa pahasti Ilkan kämmenselkään. Ilkka lähtee kamalaa huutoa kiljuen juoksemaan päärakennukselle. Olen shokissa. Kävelen hitaasti perässä. Tiedän, että jos kerron totuuden sattuneesta vahingosta, saan isäni vyöstä. Parasta on sanoa, että Ilkka itse on vuollut käteensä. Ilkka on kiireellä kyyditetty Valkeakosken sairaalan ensiapuun.

Seuraavana päivänä, kun kohtaamme hänen oikea kätensä on paksussa kääreessä ja lisäksi on tullut monen viikon uimakielto. Jänteitä ei onneksi ole mennyt poikki. Pyydän anteeksi tapahtunutta. Olemme molemmat samaa mieltä: tapahtunut on vahinko. Kerron, että jos isäni saa tietää asian oikean laidan, saan selkääni. Teemme sopimuksen yhdenmukaisesta kertomuksesta.

Lomailu jatkuu, mutta tapaus on mielessäni kuin musta pilvi auringon edessä. Olemme pelaamassa koronaa, kun Ilkka ja hänen äitinsä tulevat sanomaan näkemiin. He ovat lähdössä kotiin. Kello soittaa illalliselle. Äitini jättää pelin kesken ja menee sisälle. Ilkan äiti pyytää katsellaan minua jäämään hetkeksi.

- Roope. Tiedän, mitä olette Ilkan kanssa sopineet. Ilkkahan on oikeakätinen. Ymmärrän kyllä, miksi et ole voinut kertoa totuutta vanhemmillesi. Vahinko ei tule kello kaulassa. Hyvää loman jatkoa.

Olen helpottunut. Loma jatkuu. Jokin huono karma kuitenkin tätä kesää vaivaa. Leikimme merirosvoleikkiä kahdella soutuveneellä. Jouduin vangiksi ja minut köytetään ja heitetään yli laidan. Kaikki on sovittua ja leikkiin kuuluvaa. Paitsi se, että olemme ajautuneet äkkisyvän puolelle. Leijun köysissä kohti pohjaa vaikka yritän raivokkaasti potkia jaloilla itseäni pinnalle. Köydet eivät anna myöten. Näen veden pinnan, joka liukuu yhä kauemmas. Tajuntani sumenee. Yhtäkkiä olen jonkun sylissä. Pystyn hengittämään. Talon vanhin tyttö, Tiina, on sukeltanut perääni, vetänyt minut pinnalla matalaan veteen ja kantaa minua sylissään kohti rantaa. Äitini ryntää vastaan. Tiinan kanssa hän avaa köydet. Koko rannan väki tulee katsomaan. Tiinaa kehutaan ja kiitetään. Olen pelastunut.

Pari päivää myöhemmin juoksemme rantaa kohti pyyhkeet olalla. En huomaa matalalla roikkuvaa pyykkinarua. Naru iskee kaulaani kuin piiska. Kaadun selälleni tajuamatta mitä on tapahtunut. Taas minua kannetaan sylissä. Olen saanut pahan verestävän ruhjeen kaulaani ja lievän aivotärähdyksen. Joudun lepäämään seuraavan päivän sisällä.

Toivuttuani ja ylpeänä kantaen "taisteluarpea" soudamme niemen kärjen taakse kohti naapurirantaa. Ranta on kuuluisa savihelmistään. Täällä järven pohja on savinen ja rannassa kasvaa kaislikkoa. Nämä yhdessä aiheuttavat ihmeellisen luonnonilmiön. Savi kietoutuu aaltojen mukana kaislojen ympärille. Kun kaislat kuihtuvat ja katkeavat, jää rantaveteen pyöreitä pieniä savikiekkoja, joissa on reikä keskellä. Kun niitä pujottaa karhunlankaan, saa aidot luonnonhelmet kaulaansa koristeeksi.

Uimarannan viereisellä kalliolla on kaikkien lasten suosima onkipaikka. Muutaman metrin päässä kalliolta kasvaa järvessä runsaasti ahvenvitaa. Kuoritusta lepästä on tehty onget ja kyläkaupasta haettu siimat, kohot ja koukut. Matoja löytyy parhaiten navetan nurkalta. Ja kalaa tulee. Jopa sellaisia kyrmyniskoja ahvenia, jotka kelpaavat savustukseen.

Televisio on ilmestynyt ruokasalin nurkkaan. 24-tuumaisen mustavalkovalotelevision kuva näkyy huonosti kirkkaalla päivällä. Illalla kaikki kerääntyvät TV:n äärelle. Jalkapallon maailmanmestaruuskisat 1966 ovat käynnissä. Tummia hahmoja kulkee vaaleanharmaalla pohjalla. Nopeasti liikkuva piste on pallo. Korttipelit saavat jäädä, mutta vetoja lyödään pelien voittajista. Loppuottelussa kaikki ovat Englannin puolella. Koko talo raikuu hurraa-huudoista, kun Englanti voittaa Saksan. Lapset katsovat peliä ja aikuisten riemua ymmärtämättä pelistä mitään. Nyt on kuitenkin hyvä hetki pyytää limsarahaa. Rahaa ei kuitenkaan tarvita, sillä talo tarjoaa lapsille limonadit. Aikuiset saavat pilsneripullot. Joillakin näyttää olevan hieman väkevämpääkin. Lapset hätistetään yhdeltätoista nukkumaan, mutta juhlinnan äänet kantautuvat seinien läpi pitkään aamuyöhön.

Varakkaalla tuttavaperheellä on moottorivene ja vesisukset. Pääsen kokeilemaan vesihiihtoa. Vihdoin, neljännellä yrittämällä saan itseni ylös suksille. Vene kiihdyttää vauhtia. Vesi kiehuu. Liidän pitkin tyyntä järven pintaa. Vapauden tunne on huumaava. Pääsemme pelaamaan tennistä heidän kanssaan. He vievät meidät syömään Valkeakosken kaupunkiin. Istumme kabinetissa. Ruoka-annokset tarjoillaan pöytään. Minäkin saan pullon kolmosolutta ja tulen hieman humalaan. Ravintolasalin puolelta jukeboksista kuluu Kirkan Okolona River Bottom Band. Minulle syntyy elinikäinen side humaltumisen ja rockmusiikin välille.

Minulla on t-paita, jossa lukee Benno & Tarro and the New Joys Soul 69. Makaan hiekkarannalla. Transistoriradio soittaa yllättäen puoli tuntia nuorisomusiikkia. Ilmoille räjähtää Rolling Stonesin Honky Tonk Women. Huomenna äitini firman auto hakee minut takaisin Tapiolaan. Mummuni on puhunut minulle kesätyöpaikan uudesta RAL-supermarketista Heikintorilla. Kun ohitamme Ford Zephyrillä kyläkaupan, joudun nieleskelemään itkua. Tämä on viimeinen kesäni Ritvalassa.

1983 kesän alussa huomaamme tulevan vaimoni kanssa Helsingin Sanomain pikkuilmoitusten joukossa Vekkan kesäkodin tiedot. Mielijohteesta varaamme huoneen juhannukseksi. Matkan teemme bussilla ja kävellen. Repuissa on vaatteita ja ginipullo. Huoneemme on uudessa aittarakennuksessa. Pääsemme vilkaisemaan kulmahuonetta, jonka seinillä on nastoilla kiinnitettynä minun tekemiäni piirustuksia: Masi, Jaska Jokunen, Battler Britton… Kaikki tuntuu olevan ennallaan: punavalkoiset soutuveneet, herkullinen ohraleipä, tikkataulu, koronapeli ja rantasauna. Vanhat tutut tulevat tervehtimään.

- Roope, perkele!

Juhannusaaton yön vietämme onkikalliolla nuotion ääressä. Puhumme menneistä kesistä. Pullot kiertävät ringissä. Joku tarjoaa meille makkaraa, kun emme ole tajunneet ottaa mitään paistettavaa mukaan. Otan kameralla kuvia, jotka kaikki ovat alivalottuneita.

Juhannuspäivänä soutelemme järvellä. Pikkuranta on kasvanut umpeen ja helmiranta ruopattu suuren venelaiturin tieltä. Sunnuntaina palaamme kotiin Helsingin Koskelaan. Istumme syömässä. Silmäni täyttyvät kyynelistä. Itken holtittomasti. Heidi silittää päätäni ja lohduttaa minua. Kadonutta aikaa ei saa takaisin.

2002 äitini on ajaa Tapiolasta toista kertaa Juhannuksen viettoon Vääksyn mökillemme. Autoon tulee tulomatkalla jokin vika, juuri kun se ehtii lomakylän alueelle. Opel Kadett saadaan vaivoin työnnettyä pysäköintipaikalle. Äitini juhannus menee täysin pilalle hänen hermoillessaan kotiinpaluutaan. Juhannussaunassa kysyn, onko täällä Opelin sielunelämää tuntevaa. Jariksi esittäytyvä saunoja sanoo, että hän voi huomenna katsoa. Juhannuspäivä on puolessa, kun Jari tulee olutpullojen ja työkalupakin kanssa mökillemme.

- Tässä on korjaussarja isännälle. Mennään katsomaan sitä Opelia. Eiköhän sekin kuntoon saada.

Vika löytyy. Rautanaulalla ja kaasugrillin letkunpätkällä virranjakaja saadaan toimimaan. Opel hyrähtää käyntiin. Äitini saa ajettua auton Tapiolaan. Hän soittaa huojentuneena parin tunnin kuluttua, että matka meni hyvin. Kolmatta kertaa emme äitiäni saa houkuteltua juhannusvieraaksi.

2007 kirjoitan Vääksyn Kesän lomakylän 40-vuotishistoriikkia. Käymme eräänä lauantaina äitini luona syömässä. Ruuan jälkeen istumme olohuoneessa kahvia juoden. Äitini kaivaa olohuoneen kaapista valokuva-albumin. Hän kääntelee sivuja verkkaisesti kunnes oikea aukeama löytyy. Hän ojentaa kansion minulle. Aukeamalla on kolmetoista kuvaa Vääksystä vuodelta 1958. Yhtäkkiä tajuan, että kuvat ovat lomakylän alueelta. Yhdessä kuvassa kävelen koivujen reunustamaa kujaa äitini kädestä kiinni pitäen kohti rantaa. Olen palannut opettajatar Jäppisen lomakotiin.

Kadonnut aika on tullut takaisin.

 

Tekstin tekijänoikeudet (c) 2020 Robert Ramberg.

 

Takaisin "Tapiola-novellit" etusivulle.

Powered by Aava 3